Mitä näinkään tänään Larun läpi ajaessani, legendaarinen Esso oli muutettu ABC-kylmäasemaksi… Kaikki ne nuoruuden vuodet, aikaisine aamuineen, myöhäisine öineen ja aurinkoisine päivineen vilisivät kuvina silmieni editse. Hauskoja muistoja ja monia viime hetken kaljoja, hätäisesti kyhäiltyjä synttäri-/tuparilahjoja ja aina yhtä iloiset myyjät. Mikään ei kestä ikuisesti. huokaus.
Terveisiä Rio de Janeirosta, jonne työt ovat mut heittäneet. Mukavalta vaikuttava paikka, mutta aikaa vain on niin kovin vähän, ettei omia seikkailuja ole ehtinyt tekemään, mitä nyt ollaan iltaisin käyty jossain syömässä. Duunit tehdään bunkkerin kaltaisessa paikassa maan alla. Tyypillistä. prkl. Ekana päivänä lämpötila ulkona oli reilusti kolmenkymmenen paremmalla puolella ja aurinko paistoi kovempaa kuin aikoihin. Luonto on täynnä värejä ja ihmiset ovat niin kesävarusteissa ettei paremmasta väliä. Aika kiva piristysruiske Suomen alkutalven keskelle.
Mutta hemmetti, että tuntuu kummalliselta katsella noita palmujen katveissa lymyileviä joulupukki- ja joulukuusifiguureita! Täällä ollessa tuntuu vaikealta ajatella jouluaaton koittavan neljän päivän päästä. Siitä huolimatta, oikein mukavaa joulunodotusta kaikille!
Aloitettiin Johannan kanssa piparkakkutaloprojekti jo kaksi viikkoa sitten, mutta kattotyöt jäivät silloin pahasti kesken. Homma saatiin kuitenkin viimein päätökseen lauantaina ja se tuntui hyvältä. Lopputulos on mahtava, kuten kuvasta näette! No, ainakin se on itse tehty ja tekeminen oli hauskaa ja asunnossa leijui pitkään hyvä piparkakun tuoksu.
Alla pari esimerkkiä Milanolaisista jouluherkuista, ovat onnistuneet melkein yhtä hyvin kuin meikäläiset.
Oltiin äsken Johanneksen kirkossa katsomassa ja kuuntelemassa YL:n joulukonserttia. Siitä on muodostunut jo jonkinlainen perinne ja varsin kiva sellainen. Tunnelma siellä on hieno alkaen valaistuksesta ja puitteista, tärkeintä on toki hieno laulu.
Konsertin jälkeen jatkettiin Viiskulman primulaan glögille eikä mennyt aikaakaan, kun sisään pamahtivat tiernapojat esiintymään. Ihmiset olivat innoissaan ja joulun odotustunnelma katossa. Mukavaa!
Vuoden lähestyessä loppuaan alkaa eripuolilta puskea kaikenmaailman TOP-listoja ja muita vuoden tapahtumien yhteenvetoja. Time-lehti on vetässyt yhteen aiheen jos toisenkin erilaisten TOP10-listojen muodossa.
Tarjolla on “50 Top 10 Lists of 2007”
Melkoisia listamaakareita ovat! Tällaisia nyt ei pidä ottaa universaaleina totuuksina, mutta onhan se melko mielenkiintoista nähdä mitä ihmiset eripuolilla maailmaa pitävät tärkeänä.
Vuosi alkaa olla melko pitkällä. Ei siitä muuten pitäisi niin hurrata, mutta ajatus lähestyvästä joulusta pitkine pyhineen on aika kutkuttava. Syksy on mennyt tosi kovaa vauhtia ja välillä työt ovat pitäneet otteessaan aika tiukasti. Mielenkiintoista on ollut, vaikkakin toisinaan aika raskasta. Etenkin viimeinen kuukausi monine ulkomaanmatkoineen on verottanut.
Itsenäisyyspäivä tulee vietettyä pidennettynä Levillä. Suunnitelmiin kuuluu paljon unta, ruokaa, ulkoilua ja erinomaista seuraa. Leviltä pitääkin lähteä suoraan töiden pariin Milanoon ja viimeinen viikko ennen joulua menee Rio de Janeirossa, töiden merkeissä sekin.
Pakko se on myöntää, että vapaa-ajan määrä on viime aikoina jäänyt liian vähäiseksi ja ystävien seuraa on tullut kaivattua.
Siitä puheen ollen, nyt poistun nujertamaan Joskan kössikentällä.
Ympäri kaupunkia kailotetaan sellaista, ettei busseissa pitäisi puhua kännykkään henkilökohtaisia juttujaan. Kampin bussiaseman valotaululla luki “omien asioidesi ei tulisi kuulua muille”. On siinäkin taas… Kuulostaa vahvemmalta Suomi-stereotypialta kuin matkaoppaiden lausahdukset. Meistä on NIIN vastenmielistä tietää tuntemattomista ihmisistä mitään, varsinkin jos heillä on jokin hullusti. Eihän “omien asioiden tulisi kuulua muille”, paljon kivempaa olla yhdessä yksinään.
Jos multa kysytään niin kailottakaa menemään vaan, kuka tietää vaikka nykynuorisosta (jonka oletan olevan se suurin kailottajaryhmä) kasvaisi hieman avoimempi sukupolvi, joka ehkä jopa osaisi puhua asioistaan muille, ties vaikka vältyttäisi edes yhdeltä ylimääräiseltä kouluammuskelulta.
Tällaisia terveisiä tänään työbussimatkan penkillä pohdittuna.
Luin todeeella pitkään Bill Brysonin “A short history of nearly everything” nimistä kirjaa. Sain kirjan joululahjaksi (toivottuani sitä Joskan hehkutusten perusteella) viime jouluna ja siitä lähtien luin sitä hitaasti, mutta tasaisen varmasti. Oli se kyllä sen arvoista. Kirjassa käydään läpi juuri (minulle) sopivalla tarkkuudella maapallon historiaa tieteen ja tutkimuksen silmin. Mukana on luonnonhistoriaa ja maukkaita paloja tieteen tutkimuksen historiaa; yksityiskohtia ja suurempia suuntaviivoja siitä, miten tiedämme erilaisista asioista. Kirjassa esitetyt kuvaukset maailman historiasta ja historian aikana tapahtuneista mullistuksista ja vaiheista saivat minut katsomaan monia asioita hyviin eri tavalla. Kirjan lukemisen jälkeen tuntuu suorastaan naurettavalta, kuinka ihmislähtöinen tämä pallomme nykyään on ja kuinka tärkeinä itseämme pidämme (vaikka myönnettäköön, se on aika olennaista meidän selviytymisen kannalta). En nyt mene asiassa sen syvemmälle, mutta painotan vielä – lukemisen arvoinen kirja!
Sittemmin aloitin toisen hyvin mielenkiintoiselta vaikuttavan kirjan. Meinaan Nassim Nicholas Talebin “Black Swan” nimisen kirjan, jossa käsitellään arvaamattomia/odottamattomia, mutta vaikutuksiltaan suuria tapahtumia. Aihe on mielenkiintoinen ja kirja vaikuttaa hyvin kirjoitetulta. Ilo lukea siis! Välillä oikein harmittaa, kun työmatka bussilla on niinkin lyhyt, päivittäinen lukuaika jää harmillisen lyhyeksi.
Eilen ja tänään on tullut kierrettyä Helsinkiä kahden saksalaisen kanssa. Ollaan viety heitä syömään ja kävelytetty ympäri keskustaa. Tänään iso osa päivästä meni upeasta säästä nauttien syksyisessä Suomenlinnassa.
Se on kyllä jännä miten erilailla sitä itsekin näkee oman kotikaupunkinsa, kun esittelee sitä muille. Mä pidän tästä kaupungista ihan tosissaan!
Huomasin taas kuinka paljon mä pidänkään siitä, että ympärillä on ihmisiä. Tänäänkin keskusta suorastaan kuhisi ihmisiä; tuntui että kaikki olivat vääntäytyneet ulos nauttimaan auringosta. Kyllä mäkin toisinaan kaipaan rauhaa ja yksinoloa, monesti luonnon lähellä. Siltikin mä mielummin vietän arkeni ihmisten ilmoilla.
Nyt ruokaa laittamaan ja sitten Helsingin yöhön.
Viimeisimmät kommentit