Vihdoin sain muutaman kuvan lisää Flickriin.
Oltiin Ossin kanssa kaksi viikkoa sitten Viña del Marissa, suositussa rantakohteessa noin puolentoista tunnin bussimatkan päässä Santiagosta. Kyseinen sunnuntai sattui olemaan hemmetin viileä, joten ajatus auringon alla käristelystä ei ihan toteutunut. Kierrettiin hieman keskustaa ja päädyttiin aivan keskustan vieressä olevalle rannalle etsimään lämpöä rantahiekasta.
Kaupunki itsessään ei ole mun mielestä järin hurmaava, aika sotkuista ja turismilla täytettyä. Toisaalta varmaan hyvillä keleillä rantaelämää riittää. Rannalla tunnelma oli mukavan leppoisa, ihmisiä ei ollut paljon, lähinnä paikallisen oloisia ihmisiä perheineen viettämässä rauhallista lomapäivää. Ja kyllähän paikalle ilmestyi se pakollinen katusoittajakin kitaroineen.
Kuvat Viñasta löytyvät täältä.
Tässä taas yksi kuva San Carlos de Apoquindossa olevasta kampuksestamme. San Carlos on melko varakas kaupunginosa Santiagossa ja sen huomaa kyllä kampuksella liikkuessaankin. Nuoriso on aika selvästi keskimääräistä varakkaammista perheistä. Tunnelma on kuitenkin varsin mukava, sillä tuolla kampuksella opiskelevat kaikki vähän luovempia aineita opiskelevat. Kampukselta löytyy mm. mainonnan, designin, tv- ja elokuvatyön opintosuunnat.
Taustalla näkyvät vuoret ovat oikeasti todella lähellä, mutta saastepilvet saavat ne näyttämään etäämpänä olevilta. Kampus on aika paljon korkeammalla kuin keskusta ja tuolta on helppo huomata ilmassa olevan saasteen valtava määrä (Wikipediassa on lyhyt juttu aiheesta kiinnostuneille).





