Nyt sitä viimeistään ymmärtää tän maan valtavan koon. Lähdettiin El Chaltenista kuudelta illalla “paikallisbussilla” El Calafateen, matkan kesto n. 4 tuntia. Jouduttiin hengailemaan kaupungilla puoli kolmeen yöllä bussia odottaen. Ajan sai kulumaan kohtuu helposti syömällä ja juomalla. Calafatesta bussi vei meidät Rio Gallegosiin, kesto n. 4-5 tuntia. Siellä odoteltiin n. tunti seuraavaa bussia, joka kuljetti meidät Tulimaahan Rio Grandeen, kesto n. 9 tuntia, josta tosin meni järjettömän iso osuus Chilen ja Argentiinan rajoilla. Argentiinalla ei ole yhteyttä saarelleen vaan välissä on Chilen omistama alue, joten raja ylitettiin kahdesti. Rio Grandessa vaihdettiin todella kehnoon menopeliin, joka kuskasi meidät Ushuaiaan, kesto n. 3 1/2 tuntia. Tämä matka ei näytä kartalla juuri miltään.
Kun illalla päästiin hostelliin (Hostel Antarctica) oli melko räjähtänyt olo. Hostelli on todella mukava ja kotoisa! Seuraavana päivänä kierrettiin hieman kaupunkia, lÿdettiin yksi hotelli, jonka aamiaishuoneen TV:stä pystyttiin katsomaan Leijonien finaali (ainoa tapahtuma Olympialaisista, jonka näin), hemmetti kun menivät häviämään. Ärsytys ei varmasti kuitenkaan ollut yhtä suuri kuin Suomessa kaiken humun keskellä. Iltapäivällä tehtiin reilun neljän tunnin purjehdus Beaglen salmessa kaupungin edustalla, oli mukava tuntea raikas meri-ilma, nähdä jälleen merileijonia ja pingviinejä ja erityisesti kuulla täällä asuneista alkuasukkaista, Yamana-kansasta. Meidän opas oli melko nuori Argentiinalainen jätkä, jonka kanssa oli mielenkiintoista jutella turismin vaikutuksista kaupunkiin ja etenkin sen ympäristöön. Erityisen huolissaan mies oli Etelämantereen tulevaisuudesta. Hänen mielestään se pitäisi pyhittää pelkästään tieteelle ja sitäkin varten pystytettävien tukikohtien määrää pitäisi rajoittaa. Ushuaia on merkittävä satama Antarktisaluksille.
Illalla lähdettiin norjalaisten ystäviemme kanssa ulos, oli mukavaa, mutta mun piti luovuttaa melko aikaisin, kun viime päivät oikutellut vatsa alkoi kipeytyä oikein kunnolla, sen takia viimeyön unet jäi aika vähiin ja tänään onkin tullut otettua todella rauhallisesti.
Päätettiin vuokrata auto niiden norjalaisten kanssa. Me saadaan auto tänään illalla ja lähdetään huomenna ajoissa liikenteeseen. Ushuaiaan palataan vielä saman päivän iltana. Maisemat täällä on hienot ja lähiseuduilta pitäisi löytyä vielä hienompiakin paikkoja.





