No niinhän se oli, että mua oli huijattu, kyllä La Pazista pääsee muitakin teitä pois kuin vain sitä maailman vaarallisinta tietä, riippuu tietenkin siitä mihin menee. Mun tieni vei turistibussilla kohti Copacabanaa. Ehditiin bussillamme kaupungin yläpuolelle El Altoon, kun selvisi, että La Pazin poliittisessa ilmassa oli tyytymättömyyttä ja sen vuoksi kaupungista ulos johtavat tiet oli suljettu ihmismuureilla ja isoilla nuotioilla. Meidän bussikuski ei siitä hämmentynyt vaan lähti lukuisten pikkubussien ja parin kuorma-auton kanssa pujottelemaan pikkuteille talojen väliin etsien ulospääsyä. Monen umpikujan jälkeen lopulta ajettiin pientä kärrytietä parin pellon halki kukkulan juurelle, jossa kaikkien piti siirtyä kävelemään, jotta bussi saatiin kukkulan harjalle. Sen jälkeen matka sujuikin ongelmitta varsin mukavien maalaismaisemien halki.
Copacabanassa etsin ensitöikseni hostellin itselleni ja löysinkin toistaiseksi koko matkani halvimman yösijan – 15 bolivianoa (n. 1,5 euroa) omasta huoneesta, jossa ei todellakaan ollut mitään valittamista, hyvä diili sanoisin. Päivä kului katuja tallaten ja rannasta nouseville parille pienelle kukkulalle nousten, syöden ja aikaisin nukkumaan mennen. Copacabana on kivalla paikalla Titicaca-järven rannalla ja kukkuloiden vieressä, mutta itse kaupunki ei tehnyt muhun suurtakaan vaikutusta. Paljon turismia, kojuja, ravintoloita ja erilaisia matkailuyrittäjiä.
Seuraavana aamuna heräsin joskus kuuden jälkeen ja suuntasin vaihteeksi erilaiselle aamiaiselle. 95% viimeisen kuukauden aikana syömistäni aamiaisista on koostunut valkoisesta leivästä ja marmeladista, mutta nyt oli tarjolla “vuorikiipeilijän aamiainen” – banaaneja siirapin ja pähkinöiden kanssa, coca-teetä ja jotain terveellisiä lettuja! Olin pakannut rinkkaani kaikki tavarani (normaalisti rinkka-pikkureppuyhdistelmä) ja saatoin todeta tavaroita olevan aivan liikaa. Päivän ohjelma oli kävely Copacabanasta Yampupatan kylään, 18km. Hieno kävely järven rantaa seuraten, toisella puolella oli kokoajan jonkinsortin maanviljelyä, eläimiä tai metsää. Yampupatasta otin tapaamani brittinaisen kanssa soutuvenekyydin Isla del Solille, jonka eteläkärjestä oli tasaisen tappava nousu Yumanin kylään ja siellä odottavalle hostellille. Koko kävely tapahtui jossain 3800 ja 4000 metrin korkeudella enkä muista milloin viimeksi olisin ollut niin poikki päivän kävelystä kuin vihdoin hostellille päästyäni. Illalla tein vielä pienen kävelyn kylän ympärillä. Tuntui todella hyvältä olla pitkästä aikaa veden äärellä, varsinkin soutuveneen keinuteltavana oli mukava olla.
Seuraavana päivänä lähdin taas todella aikaisin liikkeelle ja päivän aikana kiersin lähes koko saaren, raunioineen ja museoineen. Paikka on todella kaunis, maalaismaisemia, järvimaisemia, vuoristomaisemia, rantoja ja Tiwanaku- sekä Inca-raunioita. Ainoa todella rasittava piirre olivat kerjäävät pikkulapset (en tiedä olenko eläessäni aiemmin ollut niin vihainen lapselle) ja agressiivisesti kaupustelevat aikuiset – ovat todella ikäviä esimerkkejä turismin negatiivisista vaikutuksista.
Kolmantena päivänä vietin laiskan aamun aamupalan ja kirjan ääressä Copacabanaan lähtevää venettä odotellen. Venematka oli mielenkiintoinen, matka meni nopeasti brittimiehen seikkailuja kuunnellen. Ehdottomasti yksi matkailun parhaista puolista on erilaisten ihmisten tapaaminen, kokemustan vaihtaminen, vinkkien saaminen ja uusien juttujen oppiminen. Copacabanassa sain ostettua lipun pienen odottelun jälkeen Perun puolelle Punon kaupunkiin lähtevään bussiin ja niinpä olin iltapäivän päätteeksi vaihteeksi uudessa maassa.
Boliviassa tuli vietettyä reilut kolme viikkoa, joka ei nyt varsinaisesti ollut lyhyt aika, varsin sopiva oikeastaan kaikkea sitä varten mitä tein, mutta valtavasti jäi vielä näkemättä ja kokematta. Totta puhuakseni Santiagosta lähtiessäni olin aika hermostunut siitä ajatuksesta, että tulen matkustamaan yksin tuossa maassa. Olin lukenut ehkä liikaakin juttuja Bolivian vaarallisuudesta esim. Lonely Planetin Thorne Tree Forumilta. Oli juttuja aseellisista ryöstöistä, parista kuolleesta turistista ja lukuisista muista ongelmista. Koko matkani ajan (niinkuin yleensäkin matkustaessani, oli sitten kyseessä Tukholma, Lontoo tai Bolivia) pidin silmät auki ja mikäli oli kaksi vaihtoehtoa tehdä jotain, otin yleensä turvallisemman/varmemman/mukavamman vaihtoehdon vaikka se oliskin ollut piirun verran kalliimpi. Bolivian ollessa kyseessä ei kalliimmassakaan vaihtoehdossa ollut kyse isoista summista vaan asumiseen, ruokailuun ja matkustamiseen tuli keskimäärin kulutettua helposti alle 20$. Koko aikana en kokenut yhtäkään pelottavaa tai uhkaavaa tilannetta, päinvastoin päällimäisenä mieleen jäi todella ystävällinen kansa. Bolivia on täynnä kulttuuria, aktiviteetteja ja hienoja luonnonkolkkia; hinnat on uskomattoman halvat (okei, osa turistipaketeista on hinnoissaan..) ja turismi ei ole lähellekään niin päällekäyvää kuin esim. Perussa. Korkeutta tuli otettua sopivan rauhalliseen tahtiin Chilestä alkaen, joten siitä ei aiheutunut terveyshaittoja ja kaikenmaailman vatsapöpötkin tuli kummasti vältettyä vaikka välillä tuli katuruokaakin syötyä.
Lopputulemana voin siis lämpimästi suositella Boliviaa matkailukokemuksena!
