Oltiin taas viikonloppuna poissa Santiagon sauhuista jo tutulta tuntuvalla Cajon de Maipon seudulla, tarkemmin sanottuna Embalse el Yeso-nimisessä paikassa upeiden vuorten ympäröiminä. Reissu oli periaatteessa alunperin Club Cenitin reissu, mutta liikunnanope kutsui molemmat liikuntakurssin ryhmät mukaan matkaan ja loppuen lopuksi matkaan ei juuri muita lähtenytkään kuin meitä opiskelijoita. Yhteensä noin 50-60 opiskelijasta matkalla lähti vajaa 30. Meno muistutti jälleen enemmän yläasteen luokkaretkeä kuin oppaiksi opiskelevien vaellusta, olisi TODELLA mielenkiintoista nähdä toi porukka silloin heidän valmistumisen hetkellä tai vähän jälkeen. Kuinkakohan moni on vielä mukana ja kuinka moni todella on saanut sen ulkoilukärpäsen pureman ja aikoo todella työskennellä näiden juttujen parissa.
Reitti oli todella helppo ja melko lyhyt, pikkubussit kuljettivat meidät lähtöpaikalle, josta kävelimme huonokuntoista tietä n. 3 tuntia leiripaikalle. Telttojen pystytyksen jälkeen oltiin vapaita ja kukin teki mitä teki. Varsin suosittua oli kivuta hieman ylemmäksi leikkimään lumeen ja ihailemaan uskomatonta auringonlaskua. Välihuomautuksena voisin mainita, että mut on aivan myyty tälle vuoristoliikunnalle, kyllähän mä vuorten kutsun oon aina tuntenut kaikkien lukuisten alppireissujen perusteella, mutta jotenkin se on tosissaan voimistunut täällä. Illalla istuskeltiin nuotion äärellä ja siinä vaiheessa kun vanhat alkoivat miettiä yöpuulle käymistä alkoivat lapset soittaa, laulaa, leikkiä apinoita (ja chewbaccaa). Tätä riemukasta riehumista saikin kuunnella sinne aamuneljän tietämille.
Sunnuntaiaamuna väsyneet, mutta onnelliset lapsukaiset siirtyivät yksi toisensa jälkeen leiripaikan reunalla olevaan kuumaan lähteeseen (veden lämpötila n. 24-30 astetta) matkimaan merileijonia. Puolenpäivän aikaan heivattiin rinkat taas selkään ja suunnattiin takaisin busseille ja busseilla turvallisesti rakkaan smogipeitteen alle.
Liikunta-ja retkeilykokemuksena retki ei ollut järin ihmeellinen, mutta hyvän olon tuolla ulkonaololla jälleen sai aikaiseksi. En ihan hetkeen myöskään ole nähnyt yhtä vaikuttavaa taivasta ja auringonlaskun kehitystä. Koko vaihtoajan aikana aina silloin tällöin on tullut semmoisia hassuja ahaa-elämyksiä, kun on tajunnut olevansa jossain hyvin kaukana kotoa, oudoissa (lue: erilaisissa) olosuhteissa, uusien espanjaa puhuvien ihmisten kanssa ja nauttivansa olostaan. Viime viikonlopun retkellä niitä tuli monta!
Loppukoon jaarittelu tähän ja antaa kuvien puhua puolestaan:
