Nyt olen jo onnellisesti takaisin Santiagossa, mutta orjallisesti käyn matkan viimeisetkin vaiheet aikajärjestyksessä läpi ennenkuin palaan takaisin nykypäivään…
Puno
Copacabanasta siirryin bussilla jouhevasti yli rajan Perun puolelle Punon kaupunkiin pysyen edelleen Titicaca-järven välittömässä läheisyydessä. Tälläkään kertaa ei hostellia ollut valmiina katsottuna, mutta bussi-isäntämme tuli sopivasti kauppaamaan paria vaihtoehtoa matkan aikana ja laiskuuttani hyväksyin edullisen tarjouksen. Kun saavuimme Punoon minua ja neljää muuta lukuunottamatta kaikki jäivät bussista bussiterminaalilla, me jatkoimme keskustaan. Bussi peruutti jollekin sisäpihalle ja portit kadulle suljettiin, puoli minuuttia ehdin elää läpi monta pahaa vaihtoehtoa kohtalostamme, mutta kaikki päättyi onnellisesti lyhyen taksimatkan jälkeen hostellille. Sama bussi-isäntä kyseli seuraavaksi jatkosuunnitelmistani ja ne kuultuaan onnistui myymään minulle seuraavaksi päiväksi reissun Urosin kelluville saarille ja bussilipun Cuscoon. Aamulla kuulemma tullaan hakemaan hostellilta ja saarten jälkeen on kuljetus hostellin kautta bussiterminaalille. Hyvä, eipähän tarvinnut tuhlata vähäistä aikaani erilaisissa toimistoissa juoksemiseen! Illalla tein pienen pyörähdyksen Punon turismin täyttämillä keskuskaduilla, ei tehnyt vaikutusta, vaan eipä toisaalta tullut paljon seikkailtuakaan.
Aamulla ei kuljetusta meinannut kuulua, joten hostellin respasta soitettiin matkanjärjestäjälle ja yllätys-yllätys, siellä ei ollut tietoakaan mistään saarille matkaavasta Markuksesta, loistavaa! Räväkän taksikuskin ansiosta ehdin kuitenkin turisteja pursuavan veneen kyytiin. Urosin kelluvat saaret ovat Punon edustalla olevan kaislikon keskellä oleva alkuperäiskansan asuinpaikka, josta sittemmin on muodostunut varsinainen turistirysä. Historia lyhykäisyydessään on se, että joskus aikanaan Bolivian puolella asuvat Urosit saivat tarpeekseen muiden jengien kanssa tappelusta ja muuttivat nykyiselle paikalle eräänlaisista kaisloista rakentamilleen kelluville saarille. Saaret siis todellakin ovat keinotekoisesti kaislojen juuristosta ja varsista kasattuja joitakin metrejä paksuja kelluvia patjoja, jotka on pitkillä seipäillä ankkuroitu pohjaan. Parin kuukauden välein pitää päälle lisätä lisää materiaalia ja, kun aikaa kuluu riittävästi (monia vuosia) pitää saari hylätä ja rakentaa uusi. Saarten päällä Uroseilla on pienet (samasta materiaalista ja nykyään myös pellistä) tehdyt majansa, nuotionsa jne. Tavallaan todella jännä ja kiehtova paikka, mutta se turisimin ja myymisen määrä oli vähän liikaa mulle, menee jotenkin fiilis, kun pitää kokoajan olla sanomassa jollekin “ei kiitos”.
Satamaan saavuttaessa tiedustelin kyydistä bussiterminaalille ja vastaukseksi sain jotain tällaista “jos semmoinen on luvattu niin kyllä se tulee”. No hostellille päästyäni ja kamat haettuani ei kyytiä yllättäen kuulunutkaan. Hostellilta taas yritettiin soitella eri paikkoihin, eikä kenelläkään taaskaan ollut mitään käryä mun menemisistä. Mies, joka mulle oli liput myynyt oli kadonnut ja kuulemma kännissä, hyvä! Kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään huijarifirma vaan toimistolla todella oltiin vihaisia sille miehelle ja mua kuskailtiin jonkun sihteerin ja autonkuljettajan voimin terminaalille, käytiin ostamassa seuraavaan bussiin lippu. Vaikutti siis siltä, että ehtisin vielä illaksi Cuscoon ja sieltä varaamaani hostelliin.
Terminaalilla tutustuin Italialaiseen Lucaan ja yhdessä odottelimme pari tuntia myöhässä olevaa bussia ja vihdoin matkaan päästyämme oli jo vilkkaat keskustelut meidän ja parin Perulaisen välillä, kunnes reilun tunnin ajon jälkeen pysähdyimme Juliacan kaupungissa, jossa ilmoitettiin matkan päättyvän siihen kuskin ikkunassa olevan futispallon kokoisen reiän vuoksi. Niinpä niin, kerrassaan loistava päivä! Noo, tunnin odottelun jälkeen meidät kuitenkin saatiin sullotuksi seuraavaan noin kolme pykälää huonompaan, pienempään ja täydempään ajokkiin. Me pari hassua turistia ja loput pääasiassa markkinoilta tulevia perulaisnaisia miljoonine nyssäköineen. Matka kuitenkin meni lopulta yllättävän kivuttomasti perille saakka uskomatonta yötaivasta ja Bruce Lee -elokuvaa katsellen.
Cusco
Päädyin lopulta viettämään kahdeksan päivää Cuscossa, eikä kyllä hetkeäkään tuntun liian pitkältä ajalta, tekemistä ja näkemistä riitti. Yhden päivän käytin turistilauman jäsenenä bussiretkellä pyhässä laaksossa, hienoja raunioita ja maisemia ja erinomainen (espanjankielinen) opas. Mä en oo kovin montaa kertaa tollaisille turistikierroksille osallistunut, mutta ne kerrat kuin olen on ollut kyllä hyvä tuuri. Joka kerta on tuntunut siltä, että oppalla on todella ollut jotain annettavaa ja on osannut sen päästää suustaan järkevällä ja mielenkiintoisella tavalla. Pari päivää kiertelin kaupungilla vieraillen lukuisissa museoissa ja kirkoissa sekä vain istuskellen ulkona kauniissa keskustassa. Yhden päivän vietin pyöräillen yksin oppaan kanssa (piti olla ryhmässä, en tiedä mitä muille kävi, mutta hinta pysyi yhtä edullisena ja sisälsi enemmän kuin luvattiin) pyhän laakson suunnalla. Käytiin Morayn ympyräpelloilla ja suola-altailla sekä ajettiin kovaaaa pitkiä ja jyrkkiä alamäkiä. Oman lisänsä jännittävyyden saralla teki mun muuten ok-pyörän takalevyjarrun pettäminen… Ylämäkiä reissulla ei ollut paljon, mutta ne vähäiset sai mut aina aivan piippuun, olihan sitä korkeutta edelleen reilut kolmetonnia, mutta silti oli kummallista.
Reilun viikon kohokohta oli tietysti viimeiset kolme päivää, jotka vietin Ossin ja Johanna kanssa. Oli hienoa olla pitkästä aikaa ystävän seurassa ja saada puhua suomea! Vietettiin kaksi päivää Machu Picchun äärellä. Yksi päivä ylhäällä itse raunioilla (tällä kertaa opasta ei voinut kauheasti kehua) ja toinen päivä alhaalla kylässä sekä Machu Picchun viereisellä Putucusin huipulla, jonne oli mukava, jyrkkä kävely. Iltapäivällä ennen paluujunan lähtöä takaisin Cuscoon ehdittiin vielä kuumille uima-altaille. Machu Picchu oli hieno ja kaunis paikka uskomattomalla sijainnilla (Incoilla oli silmää), mutta ehkä sittenkin olin hienoisesti pettynyt. Ei mikään ihme, kun kyseessä on kuitenkin yksi hehkutetuimpia ja mystyfioiduimpia turistikohteita, josta on kuullut niin miljoona juttua ja nähnyt lukuisia kuvia ja videopätkiä. Vaan oli se silti mun mielestä käymisen arvoinen paikka.
Viimeinen päivä meni Cuscossa kaupungilla pari puuttuvaa museota katsastaen ja Ossin ja Johanna kanssa ruokaillen, sitten olikin taas aika jatkaa matkaa. Cusco oli kaunis paikka ja täynnä kiehtovia juttuja liittyen alueen todella rikkaaseen historiaan ja kulttuuriin, kääntöpuolena taas on turismin uskomaton määrä. Jokainen katu ydinkeskustassa on täynnä turismia, erilaisia matkanjärjestäjiä, ravintoloita, matkamuistomyymälöitä ja erilaisia kaupustelijoita. Kovin montaa metriä ei saa rauhassa kävellä ennenkuin joku on taas tarjoamassa jotakin. Turismin näkee varsin ikävän selvästi myös yleisessä hintatasossa, kallista on perus-Peruun ja etenkin Boliviaan verrattuna.
Arequipa
Cuscosta Arequipaan (etelää kohti) matkasin toistaiseksi hienoimmassa näkemässäni bussissa (Cruz del Sur). Se lähti omasta terminaalistaan, matkatavarat luovutettiin sisällä tiskillä, ennen bussiin menoa oli “check-in” ja turvatarkastus, sisällä jokainen matkustaja kuvattiin videolle ja ennen liikkeellelähtöä oli lentokonetyylinen tervetulopuhe ja ohjeistus. Bussi oli viimeisen päälle uusi, todella mukavilla penkeillä varustettu ja kaikilla mahdollisilla vermeillä kuorutettu (oli telkkareita ja turvavöitä, gps-tietolinkki jatkuvalla yhteydellä terminaaliin, jopa WLAN-internetyhteydesä puhuttiin mainosvideossa). Hintaan kuului lämmin ja varsin kelvollinen illallinen, elokuvia pyöritettiin ja tottahan toki myös pelattiin bingoa!
Arequipaan saavuin viideltä aamulla, joten edessä oli heti pitkä sunnuntaipäivä. Kävin seuraamassa keskusaukiolla jokasunnuntaista lipunnostojuhlaa (uskomatonta, jos ne todellakin järjestää sen joka sunnuntai, sillä paikalla oli aika reilusti porukkaa), tutustuin mielenkiintoiseen luostariin ja järkkäsin itselleni paikan kolmen päivän vaellusretkelle yhteen maailman syvimmistä kanjoneista, Colca-kanjoniin. Illalla mulle tosin ilmoitettiin, että seuravalle aamulle tarkoitettu lähtö täytyi siirtää päivällä eteenpäin muiden ryhmäläisten sairastuttua. Seuraavana päivänä kävin matkanjärjestäjän toimistolla (Land Adventures, ystävällinen palvelu) vaihtamassa reissun kaksipäiväiseksi, reitti pysyi samana, mutta aikataulu muuttui mielipuoliseksi. Lopun päivää käytin kaupungilla kävelyyn ja etenkin Yanahuaran kapunginosassa käymiseen. Vihdoin sain myös testattua paikallista herkkua cuyta eli grillattua marsua. Se oli oikeastaan aika maukasta, mutta ajatus marsun syömisestä oli kyllä kokoajan vähän epämiellyttävä ja näyttihän se siinä lautasella varsin hmm. kummalliselta.
Seuraavana yönä mut sitten tultiin kello 1:20 hakemaan taksilla hostellilta ja vietiin bussiterminaalille, jossa tapasin muut trekkausryhmäläiseni eli viisi israelilaista. Matkaa jatkettiin normaalilla paikallisbussilla suunnilleen viisi tuntia kanjonin laidalle, jossa syötiin aamupala ja aloitettiin kävely. Maisemat oli hienot ja kanjoni syvä! Heti alkuun kävi selväksi, että meillä tulee olemaan ongelmia eri kuntotasojen vuoksi, minä ja kaksi muuta jätkää mentiin aika lailla eri tahtia kuin kolme tyttöä, joten erot venyivät todella pitkiksi. Käveltiin aamu kuudesta johonkin kahden kieppeille, jolloin pidettiin lounastauko (todella hyvät sapuskat), jonka jälkeen jatkettiin vielä pari tuntia ennenkuin saavuttiin yöpymispaikallemme, Oasikseen. Päivän aikana ensin laskeuduttiin kolmisen tuntia kanjonin pohjalle ja sen jälkeen noustiin toista puolta ylöspäin ja sitten taas laskeuduttiin pohjalle. Maasto vaihteli karun kivikon ja vehreiden pusikoiden välillä. Oasis oli kuin keidas keskellä aavikkoa, todella vehreä paikka kanjonin pohjalla, jonne oli rakennettu vaatimattomat, mutta todella kutsuvat uima-altaat ja hyvin alkeellisia majoja nukkumista varten. Uinnin jälkeen syötiin maittava illallinen ja seitsemän aikaan mentiin puolikuolleina nukkumaan. Herätys oli taas hieman kahden jälkeen yöllä ja nopean aamupalan jälkeen lähdetiin kuunvalon turvin nousemaan kanjonia ylös. Tytöt luovuttivat ennenkuin aloittivatkaan ja turvautuivat muulikyytiin. Minä ja toinen israelilaisjätkistä mentiin jonkun ihmeen vimman vallassa keskellä pimeyttä kuin viimeistä päivää ylös. Lähdettiin leiristä puoli tuntia muiden jälkeen ja huipulla oltiin parikymmentä minuuttia muita ennen. Jos edellinen päivä oli nautinnolista kävelyä hienojen maisemien keskellä oli tämä aamuyö puhdas urheilusuoritus. Ylhäällä kylässä odottelimme tunnin verran bussin lähtöä kuumaa kokateetä hörppien. Seuraava pysähdys oli kanjonin laidalla tunti kondorikotkia tiiraillen. Viisi kappaletta tuli omin silmin todistettua, oli hienoa katseltavaa seurata niiden vaivatonta liitelyä, mutta valitettavasti eivät tulleet tällä kertaa niin lähelle, että olisi päässyt hämmästelemään niiden valtavaa kokoa. Viimeinen pysähdys ennen Arequipaa oli jälleen kuumille lähteille rakennetuilla uima-altailla, jossa väsyneet jalat sai mukavaa lepuutusta.
Ilta Arequipassa meni kaapeli-tv:n, fantapullon ja sipsipussin seurassa, luksusta! Seuraavana aamuna olikin taas edessä kello kuuden herätys ja siirtyminen bussiterminaalille, mutta siitä lisää seuraavassa jaksossa.
