Kuva otettu 18.2.2006
Glaciar Perito Moreno, Patagonia – Argentiina
Posts Tagged argentina
Patagonia mielessäin
Jul 14
Jälleen vanhojen muistelua, maisema on jostain El Chaltenin ja El Calafaten väliltä, siis Argeniinan Patagoniasta. Kuva on otettu helmikuussa. Santiagossa (aika pitkälti koko Chilessä) on satanut koko viikon ja ajatukset tahtoo karkailla kokoajan jonnekin lämpimään ja kuivaan.
Kuvat Uspallatasta
Jul 13
Sain laitettua ne Uspallatan luokkaretkellä otetut kuvat yhdeksi setiksi Flickriin, löytyvät täältä.
Olipa eräs ilta 9.6. jo niin rakkaaksi muodostuneessa Santiagossamme, jolloin keräännyimme Ossin ja juuri Boliviasta palanneen Kassun kanssa meille vaihtamaan kuulumisia ja kuulemaan tarinoita Boliviasta (joista voi lukea myös tuolta Kassun blogista). Sillä aikaa, kun Kassu teki matkaa Chilen pohjoisosista kohti Santiagoa me Ossin kanssa odoteltiin tietoa Chilen ja Argentiinan välisen raja-aseman aukeamisesta. Olihan tiedossa “luokkaretki” Duocin kanssa Uspallataan, lähelle Aconcaguan vuorta. Kamat oli jo pakattuina, koska alunperin lähdön piti tapahtua perjantaiaamuna, mutta lumi-/vesimyräkkä piti korkealla vuoristossa olevan rajan suljettuna. Lähtö oli nyt sitten siirretty lauantaiaamuun ja meillä oli perjantai-ilta täysin vapaa tarinoinnille… Olihan tuo aika selvää, että kyseisellä porukalla kun kokoonnutaan saa mopon kahvoja puristaa aika voimalla, mikäli meinaa kyydissä kestää. Pitkään me kuitenkin kestettiin…
Sen verran pitkään, että yöunta ei tuntia enempää saatu, jotenkin ihmeen kaupalla kuitenkin Ossin kanssa saatiin itsemme ylös sängyistä kello 5 aamulla, juurikeitetyt kananmunat taskuun ja rinkat selässä (plus Ossilla aina yhtä näppärä suksipussi) kadulle taksiin (jonne Paulina sanojensa mukaan meinasi pyörtyä, meillä on tyrmäävä vaikutus). Päästiin hienosti ajoissa koululle eikä olokaan tuntunut hassummalta ja miten sitä olisikaan voinut valittaa, kun päällä oli uudet hienot DuocUC-fleecet ja -lippikset ja kädet täynnä erilaista evästä!
Lyhyiden puheiden ja ensimmäisten (muttei TODELLAKAAN viimeisten) yhteiskuvien jälkeen suunnattiin bussin keula kohti Argentiinaa.
Tunnelma bussissa oli uninen, mutta opettajat yrittivät parhaansa mukaan pitää huolen siitä, ettei kukaan pääse nukkumaan vaan oppia ja opetusta oli tarjottava. Jossain vaiheessa se uni kuitenkin tuli ja herätys siitä tapahtui aivan toisenlaisiin tunnelmiin, oltiin raja-asemalla, vatsassa myllersi ja päässä pyöri… 
Raja-aseman vessaan siis. Lumenvalkeana olin taistellut tietäni kohti wc-koppia, jonka ovelle kuitenkin lyhistyin. Huh, elämäni kolmas pyörtyminen! Ympärillä oli kuitenkin noin 10 paria avuliaita käsiä ja sokerilla ja nesteellä olo saatiin pian paremmaksi. Kaikki tämähän aiheutui siis pelkästään unen- ja ruoanpuutteesta, ehkä myös korkeasta ilmanalasta…
Loppumatka Uspallataan menikin ongelmitta rauhallisessa unessa.
Tämänkertainen retki oli luonteeltaan varsin outo siinä mielessä, että majoituksena ei ollutkaan teltta eikä ruokana retkikeittimen antimet, ehei. Asuimme neljän tähden hotellissa ja söimme aamiaiset ja päivälliset mukavasti valkoisilta liinoilta hotellin ravintolassa, harjoitellaanhan sentään retkioppaan ammattiin. Alunperin tämän retken tilalla piti olla viiden yön vaellus (telttoineen ja keittimineen), mutta koulumme ei ollutkaan ostanut tarvittavia varusteita, olisi kuulemma ollut kallistakin, joten suunnitelmia rukattiin uuteen uskoon.
Huoneisiin jakautumisen jälkeen heitettiin pikaisesti lounas naamariin ja hypättiin ensimmäiseen seikkailuun, pihalla odottavien Unimogien selkään ja nauttimaan käsittämättömän upeista vuoristomaisemista, hienosta säästä ja kuoppaisista teistä. Välillä pysähdyttiin tutustumaan maastoon ja maisemiin, kunnes taas jatkettiin. Totta puhuen en muista milloin aikaisemmin olisin, jossain jaksanut samalla hartaudella ihastella luonnon kauneutta tai ehkä paremminkin upeutta. Etualalla aavikkomaista karua kumpuilevaa maastoa, jossa värit vaihtelevat kaikissa harmaan ja ruskean sävyissä, kauempana taustalla kohoavat lumihuippuiset, massiiviset vuoret (puhutaan siis seudusta, jossa kohoavat Etelä-Amerikan korkeimmat huiput, joista Aconcagua on korkein, 6962-metriä) jäätikköineen.
Illalla pyörähdettiin kylillä, syötiin ja rentouduttiin ja optimaaliseen esitelmäaikaan, kello 22 ja 24 välillä, kuunneltiin mielenkiintoinen esitelmä viikonlopun ohjelmasta vastaavalta mieheltä, Daniel Pizarrolta. Kyseinen henkilö pitää nimissään mm. eniten nousuja Aconcagualle ja on kahlannut aika pitkälti kaikki merkittävät nousut tällä mantereella. Esitelmän jälkeen lapsukaiset osoittivat jälleen aikuisuutensa ja vuorossa oli kaikista kielloista ja uhkailuista huolimatta melkoinen käytäväralli ripariaikojen malliin, jos vielä muistatte. Sitä ehkä ollaan yli 18-vuotiaita, mutta matkan järjestää katolisesta yliopista riippuvainen koulu, joten esim. tytöt ja pojat asuvat eri huoneissa (ja muiden huoneissa vierailu on kielletty) jne. Näin ainakin paperilla…
Sunnuntaina piti olla tiedossa kipuaminen Aconcaguan rinteille ja lumessa kävelyn ihmeen kokeminen, mutta säiden valtias oli tipauttanut vuoristoon parissa päivässä hulppeat kaksi metriä lunta ja koko vuori oli suljettu. Herra Pizarro pisti improvisoiden ja suoritettiin parin tunnin kävely aika lailla laimeammissa maastoissa. Maisemat olivat siis edelleen upeat, mutta varsinainen harjoitusmaasto lähinnä hiekkaa, kuumuutta ja kiveä.
Tuon pikaisen pyrähdyksen jälkeen karautettiin bussillamme hevostilalle, jossa kaikki 40 opiskelijaa istutettiin hevosen selkään (jotkut onnettomat tosin joutuivat tyytymään muuliin). Ohjeita oli turha odottaa, kyllähän jokainen hevosen tuntee, kaasua vaan, kyllä se joskus pysähtyy. Hevosilla paineltiin 
kylänraittia, peltojen halki, kukkulan yli ja jokea kahlaten ja jälleen mulla oli sydän syrjällään. Aurinko helotti vuorten yllä, ympärillä oli maisemaa, ihmisiä ja rakennuksia, jotka olivat ehkä jopa enemmän Argentiinalaisia, kuin olin ikinä mielessäni Argentiinasta kuvitellut ja tämä vielä hevosen selästä koettuna. Tämän parin tunnin lenkin aikana opimme jopa ratsuni kanssa tulemaan ihan kohtalaisesti toimeen ja jonkinasteisen yhteisymmärryksen vallitessa tuli kaikki vaihteet pakista ravin kautta laukkaan kokeiltua. Toinen sisäreisi kipeänä, mutta tyytyväisenä ja lisää ratsastusta janoavana poistuin hotellille vatsaa täyttämään.
Jottei riparitunnelma pääsisi viilenemään iltaohjelmana oli ulkoleikkejä ja tottahan toki tanssia hotellin baarissa!
Maiden välinen raja oli suljettu melko pian sen jälkeen, kun olimme sen ylittäneet ja maanantaipäivä olikin jännitystä täynnä, pääsemmekö lähtemään kotiin vai “joudummeko” lähtemään esim. Mendozaan. Tästä jännityksestä huolimatta painelimme kaupungin ulkopuolella oleville kalliolle viimeisten aktiviteettien pariin. Tiedossa oli tutustuminen kalliokiipeilyyn, laskeutumiseen ja 
köysiradan käyttöön. Tarjolla oli kolme kiipeilyreittiä, joista kaksi piti/sai kiivetä. Vaikeusasteet oli sopivan erilaiset helpoimman käydessä kaikille ja vaikeimman pysyessä suurimmalle osalle saavuttamattomana (hrrhmh, itsehän toki kiipesin ylös asti). Luulenpa, että nämä harrasteet jäivät suurimmalle osalle päällimmäisinä mieleen koko retkestä ja täytyy myöntää, että hauskaa oli. Huomionarvoista myös oli se kuinka ammattimaisesti ja sujuvasti kaikki viikonlopun järjestelyt oli hoidettu. Jos siis joku on matkalla Uspallatan suuntaan ja aikoo kokeilla ratsastusta, trekkailua, kiipeilyä, raftingia tai jotain muuta seikkailuaktiviteettia voin lämpimästi suositella PizarroExpedicionesia, hintatasosta ei tosin ole pienintäkään käsitystä. Kuriositeettina mainittakoon, että samainen firma on järkännyt logistiikkahommat mm. 7 vuotta Tiibetissä (vai mikä se oli) -elokuvan kuvauksiin, kuten myös avustanut Amazing Racen-kuvauksissa.
Ikäväksemme kuulimme kallioseikkailuiden jälkeen rajan olevan auki ja niin jouduimme lähtemään paluumatkalle. Paluumatka oli kaiken ulkoilun ja valvomisen jälkeen hyvinkin unelias rajasähläilyjä lukuunottamatta. Rajalla kaikki laukut pistetään läpivalaisuun ja tutkitaan, ettei matkassa ole kiellettyjä esineitä tai aineita. Tällaisia kiellettyjä aineita ovat mm. pähkinät ja rusinat. “Miksi?”, saatatte miettiä. No, koska molemmat maat haluavat suojella luontoaan, kasvillisuuttaan ja eläimistöään ulkopuolisilta pöpöiltä ja tahtovat minimoida ulkopuolisten aineiden/eliöiden vaikutukset. Varmasti ihan fiksu päämäärä, välillä vaan tuntuu, että toteutuksessa ollaan menty enemmän kiusaamisen puolelle. Tiedoksi vaan kuitenkin, että tätä sääntöä ihan oikeasti valvotaankin. Yksi raukka unohti rinkkaansa tällaisen rusina-pähkinä-suklaa -eväspussin ja joutui siitä hyvästä maksamaan 30-40 000 Chilen pesoa (~44-60€) sakkoja. Yksi “kulttuuriero” Suomeen verrattuna on huomattavasti yleisempi “yrttien” nauttiminen ja niinhän rajalla kävi, että neljän agenttikoiran armada sai useamman kuin yhden oppilaan kohdalla vainun ja taisipa yksi pieni ruohonyytti jäädä poliisien haaviin. Mitään suurempaa ongelmaa tästä ei koitunut, sakkojakaan kyseinen jamppa ei tainnut saada, mutta opintolinjamme johtaja meinasi repiä pelihousunsa aivan totaalisesti ja bussiin palattuamme kuuntelimme hyvin pitkään ja hartaasti melkoista palopuhetta. Loppumatka olikin vähemmän hilpeä tunnelmaltaan.
Lähdin retkelle aika epäilevin miettein, pelkäsin aika laimeata kokemusta, mutta onneksi voin todeta pelkoni olleen turhaa. Vaikka kaikki aktiviteetit olivat lyhyitä, oli ne hyvin järjestetty ja laadukkaita. Kotiin palatessani mieli oli täynnä vuoria, ratsastusta ja kiipeilyä; päällimmäisen ajatuksen ollessa “LISÄÄ!”. Hyvä reissu siis, hinta-laatusuhde varsinkin oli lyömätön, koko reissuun kulutin vajaan euron ostamalla kuuman kaakaon!
Ai juu ja kuvia on siis aimokaupalla lisää, missäpä muualla kuin Flickrissä.
Santiago alkaa käydä melko viileäksi, nytkin kirjoittelen tätä kynsikkäät käsissä meidän ikkunalaudalla… Täytyy siis tyytyä muistelemaan lämpimiä aikoja valokuvia rustaillessa. Yllä oleva kuva on otettu hostellimme terassilta helmikuussa Barilochessa, Argentiinassa.
P.S. Em. kuva on koostettu muistaakseni neljästä tai viidestä yksittäisestä kuvasta mainiolla (=ilmaisella) HuginOSX:llä, panoramat on yksi niistä jutuista joihin oon hurahtanut.
Ushuaiassa
Feb 28
Nyt sitä viimeistään ymmärtää tän maan valtavan koon. Lähdettiin El Chaltenista kuudelta illalla “paikallisbussilla” El Calafateen, matkan kesto n. 4 tuntia. Jouduttiin hengailemaan kaupungilla puoli kolmeen yöllä bussia odottaen. Ajan sai kulumaan kohtuu helposti syömällä ja juomalla. Calafatesta bussi vei meidät Rio Gallegosiin, kesto n. 4-5 tuntia. Siellä odoteltiin n. tunti seuraavaa bussia, joka kuljetti meidät Tulimaahan Rio Grandeen, kesto n. 9 tuntia, josta tosin meni järjettömän iso osuus Chilen ja Argentiinan rajoilla. Argentiinalla ei ole yhteyttä saarelleen vaan välissä on Chilen omistama alue, joten raja ylitettiin kahdesti. Rio Grandessa vaihdettiin todella kehnoon menopeliin, joka kuskasi meidät Ushuaiaan, kesto n. 3 1/2 tuntia. Tämä matka ei näytä kartalla juuri miltään.
Kun illalla päästiin hostelliin (Hostel Antarctica) oli melko räjähtänyt olo. Hostelli on todella mukava ja kotoisa! Seuraavana päivänä kierrettiin hieman kaupunkia, lÿdettiin yksi hotelli, jonka aamiaishuoneen TV:stä pystyttiin katsomaan Leijonien finaali (ainoa tapahtuma Olympialaisista, jonka näin), hemmetti kun menivät häviämään. Ärsytys ei varmasti kuitenkaan ollut yhtä suuri kuin Suomessa kaiken humun keskellä. Iltapäivällä tehtiin reilun neljän tunnin purjehdus Beaglen salmessa kaupungin edustalla, oli mukava tuntea raikas meri-ilma, nähdä jälleen merileijonia ja pingviinejä ja erityisesti kuulla täällä asuneista alkuasukkaista, Yamana-kansasta. Meidän opas oli melko nuori Argentiinalainen jätkä, jonka kanssa oli mielenkiintoista jutella turismin vaikutuksista kaupunkiin ja etenkin sen ympäristöön. Erityisen huolissaan mies oli Etelämantereen tulevaisuudesta. Hänen mielestään se pitäisi pyhittää pelkästään tieteelle ja sitäkin varten pystytettävien tukikohtien määrää pitäisi rajoittaa. Ushuaia on merkittävä satama Antarktisaluksille.
Illalla lähdettiin norjalaisten ystäviemme kanssa ulos, oli mukavaa, mutta mun piti luovuttaa melko aikaisin, kun viime päivät oikutellut vatsa alkoi kipeytyä oikein kunnolla, sen takia viimeyön unet jäi aika vähiin ja tänään onkin tullut otettua todella rauhallisesti.
Päätettiin vuokrata auto niiden norjalaisten kanssa. Me saadaan auto tänään illalla ja lähdetään huomenna ajoissa liikenteeseen. Ushuaiaan palataan vielä saman päivän iltana. Maisemat täällä on hienot ja lähiseuduilta pitäisi löytyä vielä hienompiakin paikkoja.
Vaeltamista
Feb 23
Palattiin juuri kolmen yön patikointirupeamalta. Nyt on nähty hienoja maisemia, saatu ekat rakot syntymään ja puhkeamaan, leikitty onnettoman vuokrakaasukeittimen kanssa ja tehty pari uutta tuttavuutta. Reitit vaihteli todella hiljaisista hyvin vilkkaasti kuljettuihin, maisemat olivat poikkeuksetta upeat. On hienoa, että ainakin vielä puisto on saatu pidettyä hyvin puhtaana, jäätiköiltä alkunsa saavat joet ja järvet ovat kristallin kirkkaita ja täysin juomakelpoisia.
Oli hienoa taas tänään päästä suihkuun ja oikean ruoan ääreen. Tämä päivä ja huominen ollaan aika hissukseen, huomeniltana alkaakin sitten semmoinen 26 tunnin bussimaraton, joka päättyy Ushuaiaan.
El Chaltenissa
Feb 20
Saavuttiin tänään suuren kansallispuiston, Parque Nacional Los Glaciaresin, laidalle El Chalteniin. Tämä on todella pieni ja nuori kaupunki, joka elää käytännössä pelkästään upeasta luonnosta nauttivien turistien voimasta. Puistossa on paljon hienoja korkeita ja kuulemma vaikeita vuoria, jäätiköitä, järviä ja metsää. Todella viihtyisän oloinen paikka! Ollaan tämä yö hostellissa ja huomenna suunnataan puistoon telttailemaan ja vaeltamaan. Paikka on tunnettu todella oikukkaista sääoloistaan, joten saa nähdä millaiseen myräkkään joudutaan. Tällä hetkellä ulkona on täydellinen keli…
Puerto Madryn – El Calafate
Feb 18
Matkattiin Barilochesta taas semmoiset 15 tuntia Atlanttin rannalle Puerto Madryniin. Aikainen aamu ja huonosti nukuttu bussiyö vaati veronsa ja aamupäivä meni nukkuessa hostellilla. Puolenpäivän aikaan uskaltauduttiin kaupungille ja kävästiin netissä. Kummasteltiin ilman kuumuutta ja pian koko kaupungista pamahti sähköt pois. Palattiin hostellille ja todettiin lämpötilan olevan siinä +40 hujakoilla, on voinu pakastimet, jääkaapit ja ilmastointilaitteet olla melko lujilla. Kierreltiin kaupunkia ja rantaa, mitään kauheen ihmeellistä ei tehty.
Seuraavana päivänä lähdettiin pikkubussilla luontokierrokselle Peninsula Valdesiin. Käytiin veneellä katselemassa merileijonia, lintuja ja pingviinejä, vähän snorklailtiinkin. Bussilla jatkettiin ympäri niemeä ja nähtiin lisää merileijonia, merinorsuja ja pingviinejä, mutta paikan päätähdet jäi näkemättä. Se tiedettiin jo etukäteen, ettei tähän aikaan ole valaita, mutta delfiinejä ja miekkavalaita olisi voinut nähdä (ne tulevat tuonne syömään merileijonia), mutta eipä nähty ja se oli iso pettymys!
Kokonaisuutena tosta reissusta jäi aika ylimainostettu maku, hienoinen pettymys siis. Se olisi ollut varmaan huomattavasti vaikuttavampi niiden isojen elikoiden läsnäollessa.
Me jäätiin Ossin kanssa niemelle Puerto Piramidesiin yhdeksi yöksi telttailemaan. Leirintäalue oli paikallisen poliisiaseman takapihalla ja kyseisten poliisien pyörittämä bisnes, oli kohtuullisen turvallinen olo. Jostain syystä kuitenkin unet jäi aika huonoiksi.
Aamulla otettiin paikallisbussi Puerto Madryniin josta jatkettiin iltapäivällä Rio Gallegosiin. Matkaseurana meillä oli kolme ruotsalaistyttöä, oikein pirteitä tapauksia. Bussimatka oli toistaiseksi huvittavin. Elokuvia tuli yhteen menoon kolme kpl. Ensin joku paikallinen pätkä sitten Blade (kello oli noin 18-19 ja bussissa oli melko paljon alle 6 vuotiaita… kauniita unia pikkuiset) ja vielä Pako Alcatrazista. Meillä oli paikat vessan vieressä, jota pidettiin jostain kumman syystä ekat tunnit kiinni, ilmeisesti koska apukuski halusi nukkua, eikä ovea siis saanut paukuttaa! Bussin stuertti oli tästä hyvin tarkka ja hän kiersi bussissa valistamassa kuinka ovi tulee avata ja sulkea. Alkuillasta yksi pikkutyttö alkoi oksentaa ja hän juoksikin melko taajaan vessassa oksulla, haju oli hurmaava!
Rio Gallegosissa tavattiin kaksi norjalaista jätkää, jotka oltiin tavattu jo Barilochessa. Heiltä kuultiin, että bussit Ushuaiaan ovat hyvin täynnä, aikaisimmat vapaat paikat sai n. 4-5 päivän päästä. Me ostettiin liput El Calafateen ja jatketiin sinne ensimmäisella aamubussilla. Vaikka hostellit täällä ovatkin hyvin täynnä onnistuttiin saamaan pedit tosi viihtyisästä paikasta. Päivä meni aika pitkälti jatkosuunnitelmia miettiessä ja lopulta saatiin ne lyötyä lukkoon. Tänään mennään Perito Morenon jäätikölle ja huomenna 5 yöksi El Chalteniin, jossa meinataan vaeltaa suurin osa ajasta. Hostelli on varattuna, bussiliput ostettuna aina Ushuaiaan asti ja Ushuaiastakin on hostelli varattu. Tällä hetkellä loppureissun puitteet on aika valmiit siis.
Käytiin eilen illalla kaljalla niiden norjalaisten kanssa, tosi mukavaa porukkaa ja tavataan ne varmaan taas El Chaltenissa, tänään mennään ehkä vielä niiden ruotsalaismimmien kanssa ulos.
Ollaan pitkin matkaa ihmetelty kuinka kaikkialla työntekijät hengaa messengerissä, mutta tossa pari päivää sitten selvisi, että lähes kaikki bussifirmat, hostellit ja matkanjärjestäjät käyttävät sitä puhelimen sijasta varausten tekemiseen ja asioiden tiedusteluun, huvittavaa!
P.S. Pahoittelut siitä, että sivut oli alhaalla jonkin aikaa, tietokantapalvelimen asetuksia oli muutettu ja mä en ollut oikein ajantasalla siitä muutoksesta.
