Eilisestä tosiaan tuli melko rankka päivä… Muutettiin kamat sisään ja järjestettiin tavaroita paikoilleen. Iltapäivän päätteeksi tehtiin eka ateria kotona (kuulostaapa hassulta sanoa sitä kodiksi) ja mentiin illalla katsomaan keskustassa pidettyä uuden presidentin kunniaksi järjestettyä festaria. Kadulla oli n. 200 000 katsojaa, esiintymässä oli erinäisiä artisteja eripuolilta Etelä-Amerikkaa. Tapahtuman päätteeksi uusi presidentti piti puheen. Puhe ja tunnelma yleisesti oli todella riehakas enkä voisi ikinä kuvitella, että ihmiset Suomessa käyttäytyisivät samalla tavalla. Puhe oli todella populistinen ja tunteella esitetty. Ihmiset kaduilla heiluttivat lippuja, hurrasivat, huusivat, tanssivat ja lauloivat. Toisaalta eron ymmärtää. Michelle Bachelet on Chilen ensimmäinen naispresidentti ja tiedossa on varmaankin muutoksia varsinkin naisten asemaan. Chile on hyvin perinteinen maa ja naisten asema ei ole (ollut) järin häävi, esim. avioeron mahdollisuus tuli voimaan kaksi vuotta sitten.

Tapasimme juhlien jälkeen ruotsin mimmit ja käveltiin loputtomalta tuntunut matka meidän kämpille. Illasta muodostuikin oikeastaan tuparit ja juhlinta jatkui myöhään aamuun. Olikin melko mukava herätä yhdeksäksi espanjan tunnille. Loppupäivän tutustuimme eri kurssimahdollisuuksiin erinäisten opintolinjojen johtajien kanssa. Positiivista on ollut se, että jokainen jonka kanssa olemme olleet tekemisissä opintojen merkeissä on ollut erittäin ystävällinen ja avulias!

Tänään me oltiin Kikin kanssa tutustumassa ensimmäiseen oikeaan kurssiin, jonka aiheena oli neuvottelutaito. Kolme tuntia lähinna proffan yksinpuhelua. Melko suuri osa jutuista meni ohi mun ymmärryksen, mutta toisaalta jotain ymmärsikin. Luentojen jälkeen mentiin syömään kampuksen ruokalaan, positiivinen yllätys oli se, että sieltä saa ihan kunnon ruokaa varsin kohtuulliseen hintaan (n. 2,3 euroa). Ruokailun ohessa saatiin luotua ensimmäiset kontaktit paikallisten opiskelijoiden kanssa. Jutustelun tahti oli, hmm, varsin rauhallinen.

Nyt kotiin ja unta palloon, on meinaan päiväunet paikallaan.