Saavuin tanaan Buenos Airesiin keskelle 30 asteen helletta. Onnistuin varaamaan hostellin jo eilen netin kautta ja hemmetti, etta tulikin tehtya hyva valinta. Moni taho oli kehunut minulle Palermo-nimista kaupunginosaa ja Lonely Planetin avustamana valitsin Hostel Giramondon. Todella siisti paikka, kotoisat huoneet ja omalaatuisen tyylikas interioori. Sijainti on parisataa metria Palermon ytimesta. Varauksen sai hoidettua Kilroyn kautta.
Mun kaynti Santiagossa oli melko pikainen, mutta ehtiihan siella viela katuja kuluttaa. Tuntui aika oudolta ajatella, etta se tulee tosiaan olemaan kotini ainakin kuusi kuukautta. Mukavalta se vaikutti tuon lyhyen kaynnin perusteella.
Olen nyt ollut Buenos Airesissa 4 tuntia, joten mitaan syva-analyysia en voi tehda, mutta ensivaikutelma on todella positiivinen. Viikonloppuisin ihmiset keraantyvat puistoihin ja nurmikoille piknikille ja se kylla nakyi tanaankin. Lentokenttabussin ikkunasta tiirailin kuinka sadat ihmiset olivat vain ajaneet autonsa moottoritielta ulos keskelle nurmikkoa ja ottivat siella aurinkoa, lennattivat leijoja jne.
Jatkosuunnitelmat ovat viela hiukan auki, taalla olen ainakin kaksi yota, sitten tapaan Ossin, jonka kanssa olisi tarkoitus jatkaa matkaa, saa nahda mita teemme, jollakin aikataululla suuntaamme varmaankin Barilocheen.






#1 by Kaide on February 6, 2006 - 13:24
Quote
Kuulostaa hurjalta kun yksi on pitkään siellä jossain ja me ollaan täällä pakkasessa. Hmm. Pitäisikö ens kesänä ajaa kosla länäriltä sivuun jossain Matinkylän kohalla ja pitää pique-niquekki… Hyviä ilmoja sinne Buenos Airesiin!
#2 by Jukks on February 7, 2006 - 14:23
Quote
Vaikka mä en ole yhtään kateellinen suomen pakkasille, niin ei täälläkään paljon piqueita ja niquekkeja pidetä. Oiskohan munkin pitänyt lähteä vaihtoon Malesiaan kun mulla ois ollut sellanenkin vaihtoehto. Onneksi Guinness lämmittää. Markukselle hauskaa aikaa ja paljon aurinkoa.