Hitaasti uutta henkeä puhaltaen...

Omega-3:lla päivä käyntiin

Posted: helmikuu 6th, 2007 | Author: | Filed under: Mun elämää | 1 Comment »

Heräilin tuossa tunti sitten, kun yhtäkkiä puhelin soi ja toisesta päästä alettiin innokkaasti kertoa Omega-3 rasvahapoista, noista koko ruumiin pelastajista. Noin kolmannessa lauseessa soittaja kysäisi kuinka usein syön kalaa (saatuaan ensin selville, että en napis Omega-3-kapseleita). Tähän vastattuani, että aika harvoin tai ainakin epäsäännöllisesti, sain kuulla kunniani ja kuin opettajan suusta minulle kerrottiin, että kalaa pitäisi syödä ainakin kolme ateriaa viikossa tai sitten noita heidän näppäriä suoraan kotiin toimitettavia kapseleitaan.

En ostanut, voi olla, että olisi terveyteni tähden pitänyt, ehtinen myöhemminkin. Mutta oli vaan kummallinen tapa herätä tuollaiseen terveystietoiskuun.


The Devil’s Miner

Posted: tammikuu 10th, 2007 | Author: | Filed under: Internet, Mun elämää, Yleistä | 2 Comments »

Eilen tuli Ylen Teemalta palkittu dokumentti, The Devil’s Miner, Boliviassa Potosín kaupungissa olevista Cerro Ricon kaivoksista. Dokumentti ei ollut yhtään hassumpi, mutta ehkä minulle hiukan tylsä siinä mielessä, että tiesin jo suurimman osan siinä kerrotuista asioista. Kuvaaminen oli hienoa työtä ja tuli lähes nostalginen olo katsella viime kesältä tuttuja paikkoja.

Kyseiset kaivokset ovat samat, joissa kävin viime kesänä, matkapäiväkirjan kirjoitus löytyy täältä ja mun ottamia valokuvia Flickristä. En nyt tässä enää kertaa mistä noissa kaivoksissa on kyse.

Vaikka kaiken sen köyhyyden ja kurjuuden tajusikin jo siellä ollessani tuntui silti todella oudolta, luultavastikin pahalta, kun dokumentin poika kertoi kuinka hän haluaisi jonain päivänä päästä matkustamaan Eurooppaan ja nähdä kaikki Euroopan kaupungit. Mahdollisuudet siihen, että näin kävisi ovat aika pienet – totesin hiljaa mielessäni sohvallani kaiken tämän mukavuuden keskellä muistellen omia maailmanympäri ulottuneita matkojani ja niitä lukuisia eri Euroopan maihin suunnattuja retkiä, sitä kuinka vierailin uteliaana turistina siinä epäinhimillisessä pätsissä missä hän käytännössä pakon sanelemana ansaitsee koulurahojaan ja sitä kuinka jälleen huomenna astun lentokoneeseen matkustaakseni kavereiden kanssa Berliiniin katsomaan museoita, katuja ja kauppoja sekä syömään ja juomaan olutta. Toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset, enkä tiedä milloin tunnen itseni hölmömmäksi, silloin kun tajuan tuon vai silloin kun siitäkin huolimatta jatkan elämääni kuten ennenkin.

Tätä postausta ei ollut tarkoitettu näin syväksi paatokseksi, niin vain kävi. Mutta, hmm, olen onnellinen siitä, että synnyin Suomeen. En väitä sitä, että materia ja matkustamisen mahdollisuus suoraan tekisivät onnellisemmaksi, mutta se, että minulla on mahdollisuus valita ostanko sitä materiaa tai teenkö halutessani jonkin matkan ja väittäisin, että tuo mahdollisuuden olemassaolo on hieno asia.

Huh, melkoista tajunnanvirtaa, saa nähdä tajuaako sitä kukaan muu, en jaksa lukea läpi vaan painan “julkaise”.


Viikonloppua

Posted: tammikuu 7th, 2007 | Author: | Filed under: Mun elämää, Musiikki, Yleistä | 2 Comments »

Hassua miten tuntuu siltä, etten olisi tehnyt koko viikonloppuna mitään vaikka kaikenlaista tulikin puuhattua. Perjantai meni lapsuudenkaverin synttäreitä viettäessä, mukavaa oli, paljon uusia tuttuja – se aina virkistää (ei niin, että vanhoissa mitään vikaa olisi). Eilen nautin Indyn kanssa auringosta ulkona ja sitten pääsin pitkästä aikaa Tapanilaan seinälle kiipeilemään. Kivaaa oloi ja kädet kiittää, päätettiin tehdä tosta nyt tapa, se olisikin hyvä tapa. Illalla Erottajalla soi suomeksi käännetty Italo Disco a lá Kasko. Outoa, mutta hauskaa ja tupa oli täynnä.

Tänään mietin puoliltapäivin miten nauttisin sunnuntaini rauhallisesti, ei ollut mitään ohjelmaa ja hesari-aamukahvi-yhdistelmä houkutteli. Niin ne vaan suunnitelmat muuttuu ja hetken kuluttua istuin autossa autotallissa ja työnsin The Magic Numbersin mahtavan Those the brokes levyn soittimeen (sen saa muuten Stupidosta hintaan 14,9€, Hop Hop!) ja suuntasin lentokentälle tapaamaan veljeä ja sen vaimoa. Sieltä matka jatkui Roihuvuoreen lapsuudenystävälle, josta jatkoimme Kuusijärvelle saunomaan savusaunaan ja uimaan avantoon. Oli erinomaisen mukava reissu, sauna oli loistava, mutta väkeä vähän liiaksikin.

Ennen kotiinpaluuta (iltayhdeksältä) käytiin kiinalaisessa syömässä, nam! Nyt jos katsoisi vielä yhden jakson 24:sta voisi viikonlopun kuitata koetuksi.

Ketäköhän tämäkään lopulta kiinnosti, ei varmaan ketään, mutta kirjoitinpahan kuitenkin.

P.S. Kun kaarroin auton takaisin tallin eteen, Magic Numbersin viimeinen biisi loppui ja levy alkoi alusta, ympyrä sulkeutui ja mä olin hämilläni ekan biisin alkaessa uudestaan, olinko ajamassa autoa talliin vai pitikö peruuttaa ulospäin.


Syksyä

Posted: joulukuu 3rd, 2006 | Author: | Filed under: Mun elämää | 1 Comment »

Takana on jo puolisentoista kuukautta Suomessa oleilua. Monet pitkään maailmalla olleet ovat puhuneet palatessa iskevästä kulttuurishokista. Mulle ei mitään semmoista shokkia ole tullut, joka olisi aiheutunut kulttuurista tai suomalaisten käytöksestä tai mistään muustakaan Suomeen liittyvästä, mutta pakko on myöntää, että on ollut vaikeaa sopeutua taas miettimään opiskelujuttuja, työnhakua ja muita normaaliin elämään kuuluvaa. Matkailu sopii mulle aika hyvin, mitenköhän siitä sais itselleen sen normaalin olotilan? Voi tietty olla, että sen hohto alkais sitten rapista, mene ja tiedä. Onneksi kuitenkin tiedossa on jo seuraava reissu, tammikuussa lähdetään hyvällä porukalla Berliiniin muutamaksi päiväksi, JEE! En oo ikinä tuossa mielenkiintoisessa kaupungissa ollut. Kaikki sitä kehuu, joten on jo aikakin mennä.

Vaikka yleisesti ottaen olenkin ollut säälittävän iljettävän laiska ja saamaton koko Suomessa olo aikani olen sentään saanut itseäni niskasta kiinni ja liikkunut kiitettävästi. Enemmän ja säännöllisemmin kuin vuosiin. Viimeiset kolme viikkoa on liikuntasuoritteita tullut 3-5 viikossa. Lähinnä juoksua ja squashia, tälle viikolle juoksukilsoja kertyi jo 33! Ties vaikka juoksisin maratonin ensi kesänä… no en lähde vielä lupailemaan mitään. Kunhan vaan tahti pysyisi yllä.

Ensi viikolla mun on oikeasti pakko tehdä jotain opintojen eteen, siis aikuisten oikeesti. Ei kai se niin mahdotonta voi olla. Ei voi, sitähän minäkin.


G lähti

Posted: tammikuu 16th, 2006 | Author: | Filed under: Mun elämää, Yleistä | No Comments »

Enkös mä jotain 16. päivästä puhunut, ainakin jotenkin toi luku siihen liittyi.

No sinne se kuitenkin nyt on mennyt, oon sen verran väsynyt ja pihalla, etten taida osata edes iloita.


Matka Ameriikkoihin

Posted: tammikuu 4th, 2006 | Author: | Filed under: Internet, Mun elämää, Yleistä | No Comments »

Reissun alkuun ei ole enää kovin pitkälti, jännittää. Matkan etenemistä voit seurata sitä varten perustamastani matkapäiväkirjasta. Miksi kirjoitan siitä erilliseen blogiin? Koska haluan, että siitä tulee selkeästi oma kokonaisuutensa joka keskittyy nimenomaan matkaani ja vaihto-opiskeluuni. Täällä voin jatkaa “perinteistä” linjaa. Toistaiseksi pohja on aika pitkälti englanniksi, ehkä suomennan sen vielä joskus, ehkä en.


Hugh!

Posted: joulukuu 19th, 2005 | Author: | Filed under: Mun elämää, Yleistä | No Comments »



Flying

Originally uploaded by carlosluis.


Tää kuva aika pitkälti kertoo siitä millainen fiilis mulla nyt on, samaan aikaan tuntuu siltä, ettei silmät pysy auki ja että ne seisoo aivan paikallaan apposen ammollaan, seistessä ei tiedä kaatuuko vai lentääkö vai seisooko ja aktiivisuustasoltaan muutenkin samaistuu lähinnä zombiin.
Oon nyt noin 8 päivää vaan lukenut ja kirjoittanut, gradua/graduun ja tenttejä/tentteihin. Unta on tullut aika nimellisesti ja siltikään se pikku pirulainen ei ota valmistuakseen, tekstiä kyllä tulee, mutta loppua ei. Tällä hetkellä sivumäärä näyttää 101, jotain tarttis tehdä… No sanonpa vielä asian, jonka olen sanonut monelle muulle ja itselleni jo liian monta kertaa, “enää ei ole paljon jäljellä!”
On jotensakin hurja ajatus, että minä, tutkielmanteon vihollinen numero 1., kirjallista ilmaisua enemmän kuin jäätävää räntäsadetta vihaava ja muutenkin koulutyöstä nauttiva henkilö olen kirjoittanut (ja piirtänyt) yli sata (100!!) sivua jotakuinkin asiapitoista juttua.

No tässähän nyt ei ole mitään järkeä tässä jorinassa, joten palaan Wordin puolelle… (hip hip HURRAA)


This is the way to do research

Posted: joulukuu 15th, 2005 | Author: | Filed under: Mun elämää, Yleistä | No Comments »



This is the way to do research

Originally uploaded by Markus_.



16 päivää…

Posted: marraskuu 30th, 2005 | Author: | Filed under: Mun elämää | 1 Comment »

…ja iso G on talossa.

Ainakin näin tänään proffan kanssa sovittiin. Katsotaan miten miehen käy. Voipi olla, että on pitkiä päivä tiedossa.


Perjantai, vihdoin!!

Posted: marraskuu 18th, 2005 | Author: | Filed under: Mun elämää, Musiikki | No Comments »

Huh, olipa viikko. Ei liiemmin tullut nukuttua, koululla, kirjastossa ja parin typerän raportin äärellä vietin aikaa sitäkin enemmän.
Tämä kuva on mielestäni täydellinen mielialan luoja perjantai-iltaan valmistautuessa. Tuota kuvaa katsellessa taustalle sopii hienosti vaikkapa Nicole Willis & The Soul Investigatorsin mainiolta levyltä “Keep reachin’ Up” tanssitunnelmiin johadetteleva kappale nimeltä “Feeling Free”.
Tänään on tiedossa on mukavat illanvietot hyvällä porukalla. Ties vaikka sitä päätyisi illan päätteeksi johonkin kaupungin humuun.

P.S. Junakuulumisia sen verran, että Turun ja Karjaan välinen osuus radan varresta oli tänään aivan täydellisen kaunis näky. Koko maisema oli valkoisen kuuran peitossa auringon luodessa pintaan kimallusta. Pitäisi päästä ulkoilemaan enemmän.