Life’s good
Posted: kesäkuu 4th, 2007 | Author: Markus | Filed under: Mun elämää, Yleistä | 2 Comments »Painostuksesta pitänee kai kirjoittaa pieni päivitys. Ei ole tehnyt hirveesti mieli näin kesäaikaan viettää töiden jälkeen aikaa koneen ääressä. Elämä on jatkunut aika lailla samaan malliin kuin aiemminkin mainitsin. Töitä tulee tehtyä ja into kantaa edelleen. Vapaa-aikaan kuuluu harvinaisen mukavia ihmisiä, juhlia, liikuntaa, musiikkia ja lukemista. Viimeisen parin kuukauden aikana on tullut koluttua monia vanhoja levyjä läpi suurella innolla. Luettavaa taas on huomattavasti enemmän kuin mitä aika antaa myöden lukea. Viime viikonloppu meni Tampereella ja oli mulle selvästi vuoden eka todellinen kesäviikonloppu. Nyt ei tekisi mieli tehdä mitään muuta kuin olla ulkona. Onneksi tiedossa on useampikin mökkiviikonloppu. Sunnuntaina uskaltauduin ekaa kertaa HYVIN pitkään aikaan koripalloa heittelemään ja samantien jäin koukkuun. Nyt eteisen hyllyllä komeileekin uusi koris, jota kävin jo viereisen korttelin kentällä kokeilemassa, ässää!
Iltalenkillä käydessä kävi mielessä, ettei viimeaikaiset vauhkoamiset suomalaisten huonosta kunnosta voi pitää paikkansa, sen verran tungosta oli kävelyteillä. Juoksu oli enemmänkin pujottelua muiden lenkkeilijöiden, pyöräilijöiden ja rullaluistelijoiden seassa. Saman reitin varressa näin myös ison melojaryhmän, neljä eri koriskenttää täynnä pelaajia, kahdet tenniksen pelaajat, yhden pesisporukan ja yhden futismatsin…
Samankaltaisia kirjoituksia ei löytynyt.
Kesä on kivaa aikaa!
Hienoa!
Harrastaminen on kivaa, jos siihen jää aikaa ja voimia. Itse en vielä tämän kesän aikana saanut oikein mitään aikaan. Ellei kalastusta tai maastotöitä lasketa urheiluksi.. =)
Mulla on lisäksi joka kesa sama ongelma: mä en oikein tajua milloin kesä alkaa ja tuntuu, että alan nauttia siitä joka vuosi liian myöhään. Nyt nää helteet on osaltaan auttanut sen kanssa, sillä sisällä ei yksinkertaisesti pysty olemaan. Eilen olin ongella Porvoossa ja aurinko paistoi kesäisesti. Tänään ajattelin mennä kalaan uudelleen, mutta nyt otan mukaan uikkarit ja pyyhkeen!
Koskas Markus tulee Porvooseen ongelle?