Hitaasti uutta henkeä puhaltaen...

Jälleen soittolistoista

Posted: joulukuu 23rd, 2005 | Author: | Filed under: Musiikki | 1 Comment »

Kuten joskus kauan sitten mainitsin voi iTunesissa sekoitella musiikkinsa perin fiksusti sekaisin. Mä oon viime aikoina kuunnellut entistä enemmän party shufflea ja sen myötä viilaillut tuota aiempaa ohjetta ja nykyisellään toimii hemmetin kivasti. Alla screenshotit pienien selostusten kanssa varustettuna.

Kaikki alkaa “shuffle” nimisestä smart playlististä, jossa olen määritellyt, että biisejä, joiden genre on mix (kirjastostani kun löytyy melko monta 30-80 minuuttista mixausta) ei soiteta, myöskään niitä biisejä, joiden kommenteissa lukee “np” (en muista mistä tää tuli, mutta tarkoittaa sitä, että syystä tai toisesta en tahdo sattumalta kuulla biisiä, esim. joululaulut. Hiljattain tajusin, että biisin tiedoista voi ihan klikata rastin kohtaan “skip when shuffling”), myöskään yli puolituntisia kipaleita en halua shufflen sekaan. Tämä toimii pohjana kaikille muille smart playlisteille.

Sitten on ne kaksi smart playlistiä niistä alkuperäisistä ohjeista:

Infuser

Sprinkler

Itse lisäsin vielä yhden smart playlistin, joka valitsee vain sellaiset biisit, joita ei ole kuunneltu viimeisen kolmen kuukauden aikana ja jotka eivät ole huonoja biisejä (eli yhden tai kahden tähden). Tähdettömät biisit saavat aina soida, koska ne on yleensä semmoisia joita en ole vielä arvioinut ja pyrin saamaan kaikille jonkun tähdityksen.

Viimeisenä on sitten smart playlist nimeltään The Station, joka käytännössä vain ottaa randomina biisit noista edellisistä listoista. Tuohon olen laittanut vielä rajoituksen siitä, että listan biisien yhteensä laskettu koko megoina ei saa ylittää 3,8 gigaa. Tämä sen takia, että voin halutessani synkata listan helposti iPodiin.

[EDIT] Ja viimeinen askel on siis asettaa tuo “The Station” party shufflessa “Source”ksi.

Samankaltaisia kirjoituksia ei löytynyt.


One Comment on “Jälleen soittolistoista”

  1. 1 Ston said at 23.36 on joulukuu 27th, 2005:

    Noiden soittolistojen ynnä muiden kommenttien ja arvostelujen kanssa sais helposti kulumaan tuntitolkuittain aikaa. Mä ite oon tyytyny aika simppeleihin soittolistoihin ettei koneellaistumisaika lisääntyis ihan mahottomasti. Mutta iTunes on kyllä kiva ohmeli.


Leave a Reply