Musiikkiteollisuuden seuraava vihollinen
Posted: joulukuu 7th, 2005 | Author: Markus | Filed under: Internet, Musiikki | 1 Comment »No niin, seuraavaksi isot levyfirmat ovat pistämässä biisien lyriikoita Internetissä levittäviä tahoja kuriin. Kyllähän minä sen ymmärrän, että nuo sanat ovat tekijänoikeuksien alaista materiaalia, mutta mikäli kukaan ei niillä ala luvattomasti rahastamaan luulisin en näe asiassa juuri mitään ongelmaa. Päinvastoin, kuinkakohan hemmetin moni ihminen tässä maailmassa on opetellut ulkoa lempikappaleidensa sanoja osana suurempaa fanitusta. Mikäli asiaa ajattelee täysin markkinoinnin silmin voisin kuvitella levylle/artistille hyvää mainosta sen, että ihmiset hyräilevät ja laulavat biisejä kaduilla busseissa baareissa etc. ja haluavat laulaa niitä karaokessa.
Mä (ja moni muu) olen ollut havaitsevinani viime vuosien aikana levyjen kansilehtisten sisältämän materiaalin määrän vähentyneen. Yhä useammin kansien välissä on vain tekotaiteellista (joskus myös taiteellista) graaffista *#skaa ja copyright tiedot. Harvassa on ne levyt, joiden mukana tulisi selkeästi painettuna biisien sanat, joita voisi sitten iltamyöhällä tavailla samalla kuin korvalaput huudattavat musiikkia. Minun musiikin kuunteluuni tuo puute on ainakin vaikuttanut jonkin verran. Levyjen omaksuminen on muuttunut pidemmäksi, koska kuuntelemiseen ei keskity yhtä intensiivisesti. Onkohan tämä sanojen puuttuminen osa isompaa suunnitelmaa, aletaankohan noita biisien sanotuksia kohta myymään hintaan 5 senttiä kappale? Ehkei kuitenkaan, vaikka kaiken viimeaikaisen sekoilun jälkeen en yllättyisi.
Milloinkahan biisien hyräily, laulaminen ja viheltäminen julkisissa tiloissa muuttuu teostokorvausten alaiseksi toiminnaksi ja poliisit alkavat muun toimintansa ohessa valvoa kansalaisten “suunsoittoa”?
Kyllä tää vähitellen alkaa vaikuttaa siltä, että nuo suuret levy-yhtiöt yrittävät parhaansa mukaan viedä musiikin kuuntelusta ja sitä kautta musiikin harrastamisesta kaiken ilon ja innostuksen pois. Minkäköhän ottaisi korvaavaksi harrastukseksi? Huumeet, graffitit? No, ehkei kuitenkaan..
Perkele!
Ai niin joo, innoitus tähän juttuun tuli täältä:
Infinite Loop: One more reason to hate the record industry
Samankaltaisia kirjoituksia ei löytynyt.
Niin…
Kaikki vaan maksulliseks, siihen tää touhu on menossa….
Kohta varmaan musiikin kuuntelu kotilaitteistossakin maksaa joka kerta 3egee/biisi, eikä kopiointia saa harrastaa edes omaan käyttöön. Sehän noissa isojen levy-yhtiöiden toiminnassa on paskamaista, että niiden on pakko keksiä aina lisää mistä repiä rahaa.
Joku roti vois kuitenkin olla isoveljen valvonnalla…